Ihan turvallisuussyistä olen kuvasta mustannut yhteystietoni
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Nyt sitä ei voi enää perua...
Nimittäin ilmoittautumista syksyn 2014 yo-kirjoituksiin! Tänään olen täyttänyt ja allekirjoittanut ilmoittautumislomakkeen, jonka jätin koululla ryhmän ohjaajan lokeroon. Huhhuh... No, eipähän iske kesällä tekemisen puute. :D
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Nyt se jotenkin konkretisoitui...
Kävin tänään koululla pakollisessa yo-infossa niille opiskelijoille, jotka aikovat aloittaa yo-kirjoitukset nyt keväällä tai ensi syksynä. Minähän ajattelin kirjoitukset aloittaa ensi syksynä äidinkielen kirjoituksilla. Sitten keväällä 2015 olisi vuorossa lyhyt matikka ja syksyllä 2015 englanti ja reaali. Reaalin suhteen mulla on vain ihan pikkuinen ongelma. Nimittäin se, että minkä ihmeen aineen kirjoitan reaalissa? No, onhan tässä vielä 1,5 vuotta aikaa tuota funtsia. ;)
Huomenna olisi tarkoitus käydä koulun ATK-luokassa täyttämässä ja tulostamassa yo-ilmoittautumiskaavake... Joko saa painaa paniikkinappia?! Eihän ne yo-kysymykset mitään rakettitiedettä ole, mutta silti... Eipä kesällä ainakaan tule tekemisen puutetta, kun koira on mammalomalla (ks. Riksun raskauspäiväkirja -sivu) niin on aikaa lukea. Ehkä. Tai sitten ei.
No joo, näillä fiiliksillä mennään nyt.
Huomenna olisi tarkoitus käydä koulun ATK-luokassa täyttämässä ja tulostamassa yo-ilmoittautumiskaavake... Joko saa painaa paniikkinappia?! Eihän ne yo-kysymykset mitään rakettitiedettä ole, mutta silti... Eipä kesällä ainakaan tule tekemisen puutetta, kun koira on mammalomalla (ks. Riksun raskauspäiväkirja -sivu) niin on aikaa lukea. Ehkä. Tai sitten ei.
No joo, näillä fiiliksillä mennään nyt.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Kyllä otti pannuun
27.4.
Eilen (tai siis toissa päivänä, eli 25.4.) otti kyllä päähän ja huolella ottikin! Mulle on taidettu pian pari vuotta tehdä hammasremonttia. Remontti ei ole suuren suuri, mitä nyt muutamia reikien paikkauksia ja viisureiden poistoa.
No, viime vuoden marraskuussa mulla oli hammaslääkäriaika kahden viimeisen viisurin poistoon. Kävi kuitenkin niin, että lääkäri oli niin pahasti aikatauluista myöhässä, että ei ehtinyt nykäistä, kuin toisen poistettavista poijes. Antoi mulle uuden ajan, joka oli niinkin pian, kuin 12.5.14.
Tästä päivästä taitaa olla reilu pari viikkoa tuohon 12.5. Koska mulla oli sitä päänsärkyä ja sitä tutkiessaan lääkärit huomasivat pupillieni olevan erikokoiset, laitettiin mulle lähete silmäpolille. Siellä kävin kuluvalla viikolla keskiviikkona tai torstaina. Silmälääkäri tutki tarkasti ja monella tavalla mun silmiä ja näköhermoja ym. ja havaitsi, että oikean silmän näköhermon pään lähellä mulla on luomi. Se on kuitenkin harmiton, mutta lääkäri kehotti seuraamaan parin vuoden välein. Lisäksi lääkäri vertasi näköhermojen päiden kokoa toisiinsa.
Lääkäri halusi kuitenkin lähettää mut silmien/silmänpohjien MRI- eli magneettikuvaukseen. Hän sanoi mulle, että kuukauden sisällä tulee, ymmärsin että, kutsu. Mutta kuinkas kävikään? Kutsu kuvaukseen olikin jo seuraavana päivänä postilaatikossa! Aikani tuohon kuvaukseen on 12.5. (tässä vaiheessa muistelin viisurin poistoajan olevan 15.5.).
Kun sitten pääsin kotiin kalenterin ääreen, tajusin että ei helkkari, molemmat menot on samana päivänä! Ensin yritin muuttaa kuvausaikaa. Osastonsihteeri sanoi, ettei sitä mielellään muuteta, koska on ns. kiireellinen aika. Sihteeri kertoi mulle puhelimessa, että oli juuri antanut ns. tavallisen ajan jollekin, aika meni elokuulle! Ennen tuota puhelua olin vakaasti päättänyt, että en totisesti vaihda hampila-aikaa. Oletin, ettei MRI-kuvauksiin ole jonoja, kun sain omani niin pian - mutta tässä vaiheessa en tiennyt, että kuvaukseni olisi kiireellinen.
No eihän siinä auttanut muu, kuin soittaa hammaslääkärin ajanvaraukseen. Nuori nainen langan toisessa päässä etsi ja etsi, tosi pitkään etsikin, mulle uutta aikaa. Vihdoin hän löysi mulle ajan - niinkin pian, kuin 9.10.!! Ei ole ihmistä ihan hetkeen ottanut yhtä paljon päähän, kuin tuolloin! Jos lääkäri olisi edellisellä kerralla poistanut molemmat suussa olevat viisurit, ei olisi mitään aikataulujen päällekkäisyyksiä! Mutta kun ei... Joten nyt viisurin poisto siirtyy taas puolella vuodella eteen päin...
Eilen (tai siis toissa päivänä, eli 25.4.) otti kyllä päähän ja huolella ottikin! Mulle on taidettu pian pari vuotta tehdä hammasremonttia. Remontti ei ole suuren suuri, mitä nyt muutamia reikien paikkauksia ja viisureiden poistoa.
No, viime vuoden marraskuussa mulla oli hammaslääkäriaika kahden viimeisen viisurin poistoon. Kävi kuitenkin niin, että lääkäri oli niin pahasti aikatauluista myöhässä, että ei ehtinyt nykäistä, kuin toisen poistettavista poijes. Antoi mulle uuden ajan, joka oli niinkin pian, kuin 12.5.14.
Tästä päivästä taitaa olla reilu pari viikkoa tuohon 12.5. Koska mulla oli sitä päänsärkyä ja sitä tutkiessaan lääkärit huomasivat pupillieni olevan erikokoiset, laitettiin mulle lähete silmäpolille. Siellä kävin kuluvalla viikolla keskiviikkona tai torstaina. Silmälääkäri tutki tarkasti ja monella tavalla mun silmiä ja näköhermoja ym. ja havaitsi, että oikean silmän näköhermon pään lähellä mulla on luomi. Se on kuitenkin harmiton, mutta lääkäri kehotti seuraamaan parin vuoden välein. Lisäksi lääkäri vertasi näköhermojen päiden kokoa toisiinsa.
Lääkäri halusi kuitenkin lähettää mut silmien/silmänpohjien MRI- eli magneettikuvaukseen. Hän sanoi mulle, että kuukauden sisällä tulee, ymmärsin että, kutsu. Mutta kuinkas kävikään? Kutsu kuvaukseen olikin jo seuraavana päivänä postilaatikossa! Aikani tuohon kuvaukseen on 12.5. (tässä vaiheessa muistelin viisurin poistoajan olevan 15.5.).
Kun sitten pääsin kotiin kalenterin ääreen, tajusin että ei helkkari, molemmat menot on samana päivänä! Ensin yritin muuttaa kuvausaikaa. Osastonsihteeri sanoi, ettei sitä mielellään muuteta, koska on ns. kiireellinen aika. Sihteeri kertoi mulle puhelimessa, että oli juuri antanut ns. tavallisen ajan jollekin, aika meni elokuulle! Ennen tuota puhelua olin vakaasti päättänyt, että en totisesti vaihda hampila-aikaa. Oletin, ettei MRI-kuvauksiin ole jonoja, kun sain omani niin pian - mutta tässä vaiheessa en tiennyt, että kuvaukseni olisi kiireellinen.
No eihän siinä auttanut muu, kuin soittaa hammaslääkärin ajanvaraukseen. Nuori nainen langan toisessa päässä etsi ja etsi, tosi pitkään etsikin, mulle uutta aikaa. Vihdoin hän löysi mulle ajan - niinkin pian, kuin 9.10.!! Ei ole ihmistä ihan hetkeen ottanut yhtä paljon päähän, kuin tuolloin! Jos lääkäri olisi edellisellä kerralla poistanut molemmat suussa olevat viisurit, ei olisi mitään aikataulujen päällekkäisyyksiä! Mutta kun ei... Joten nyt viisurin poisto siirtyy taas puolella vuodella eteen päin...
torstai 24. huhtikuuta 2014
Silmät kuin pöllöllä (tai nistillä)
No niin, tänä aamuna kärräsin itseni puoli yhdeksäksi sairaalan silmäyksikköön. Ilmottauduin ja istuin odottamaan. Latasin aikani kuluksi e-kirjan puhelimeen ja lueskelin sitä, kunnes silmät alkoivat luppasta. Hirveästi alkoi väsyttää. Sinnittelin ja kitkuttelin väkisin hereillä, mutta lopulta oli pakko nousta ylös ja vähän kävellä. Tein tikusta asiaa ja kävelin vesiautomaatille. Samalla kävin ilmottautumisesta kysymässä, kauankohan pitää vielä päivystävälle silmälääkärille odottaa. Tähän mennessä olin odottanut reilun tunnin. Nainen tiskin takana sanoi, että ei varmaan enää kauan, kun kiiresivullakaan ei näy potilaita.
En tarvinnutkaan kauan enää onneksi odottaa. Lääkäreitä oli huoneessa kaksi (olisikohan toinen ollut kandi) ja he alkoivat mittailla pupillieni kokoja. Saivat sekä hämärässä, että valoisassa tulokseksi millin eron. Sitten laitoin rillit päähän, jotka onneksi otin varuilta kotoa mukaan ja lääkäri alkoi tutkia näköäni samalla tavalla, kuin optikolla tutkitaan. Totesin hetken kuluttua lääkärille olevani sokea kuin pöllö, mutta lääkäri sanoi, että ihan normiarvoissa liikutaan.
Seuraavaksi olikin vuorossa laajentavien tippojen laitto ja n. 10 min. odotus käytävässä. Odotuksen jälkeen lääkäri tutkaili silmiäni tarkkaan samanlaisessa härvelissä, mitä optikolla käytetään - siis se, mihin nojataan leuka ja otsa. Lääkärillä oli jokin lisähärpäke kädessä, koska silmässäni näkyi kirkas, pystypalkin muotoinen valo. Niin siis, lääkäri tutki näköhermojen päitä. Ja tosi tarkkaan tutkikin!
Oikeasta silmästä löysi luomen läheltä näköhermon päätä, mutta se ei kuulemma ole vakavaa, vaikka kehottikin parin vuoden välein seuraamaan sitä silmälääkärillä. Vasenta silmää, jonka pupilla on millin oikeaa suurempi, hän tutki sitten todella tarkkaan. Aloin jo vähän huolestua, mutta lääkäri sanoi vain vertailevansa näköhermojen päitä toisiinsa.
Mitään vakavaa silmistä ei löytynyt, mutta lääkäri laittoi kuitenkin lähetteen johonkin lisätutkimuksiin. Jos en ihan väärin muista, niin johonkin MRI-tutkimuksiin tai jotain. Kun astuin sairaalan ovesta ulos kirkkaaseen aurinkoon, en muutamaan sekuntiin nähnyt mitään! Hieman oli silmät valonarat laajennustippojen takia. Yritin hipsiä pari sataa metriä parkkitalolle niin, että en katsonut mihinkään kirkkaasti auringonvaloa heijastaviin pintoihin. Autoa pystyin kuitenkin ajamaan, kiitos aurinkolasien. :)
Näilläpä mennään. Uutta aikaa silmäpolille odotellessa.
En tarvinnutkaan kauan enää onneksi odottaa. Lääkäreitä oli huoneessa kaksi (olisikohan toinen ollut kandi) ja he alkoivat mittailla pupillieni kokoja. Saivat sekä hämärässä, että valoisassa tulokseksi millin eron. Sitten laitoin rillit päähän, jotka onneksi otin varuilta kotoa mukaan ja lääkäri alkoi tutkia näköäni samalla tavalla, kuin optikolla tutkitaan. Totesin hetken kuluttua lääkärille olevani sokea kuin pöllö, mutta lääkäri sanoi, että ihan normiarvoissa liikutaan.
Seuraavaksi olikin vuorossa laajentavien tippojen laitto ja n. 10 min. odotus käytävässä. Odotuksen jälkeen lääkäri tutkaili silmiäni tarkkaan samanlaisessa härvelissä, mitä optikolla käytetään - siis se, mihin nojataan leuka ja otsa. Lääkärillä oli jokin lisähärpäke kädessä, koska silmässäni näkyi kirkas, pystypalkin muotoinen valo. Niin siis, lääkäri tutki näköhermojen päitä. Ja tosi tarkkaan tutkikin!
Oikeasta silmästä löysi luomen läheltä näköhermon päätä, mutta se ei kuulemma ole vakavaa, vaikka kehottikin parin vuoden välein seuraamaan sitä silmälääkärillä. Vasenta silmää, jonka pupilla on millin oikeaa suurempi, hän tutki sitten todella tarkkaan. Aloin jo vähän huolestua, mutta lääkäri sanoi vain vertailevansa näköhermojen päitä toisiinsa.
Mitään vakavaa silmistä ei löytynyt, mutta lääkäri laittoi kuitenkin lähetteen johonkin lisätutkimuksiin. Jos en ihan väärin muista, niin johonkin MRI-tutkimuksiin tai jotain. Kun astuin sairaalan ovesta ulos kirkkaaseen aurinkoon, en muutamaan sekuntiin nähnyt mitään! Hieman oli silmät valonarat laajennustippojen takia. Yritin hipsiä pari sataa metriä parkkitalolle niin, että en katsonut mihinkään kirkkaasti auringonvaloa heijastaviin pintoihin. Autoa pystyin kuitenkin ajamaan, kiitos aurinkolasien. :)
Näilläpä mennään. Uutta aikaa silmäpolille odotellessa.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Aamuinen puhelu
Heräsin aamulla puhelimen sointiin. Vastasin, huutelin hetken haloota ja vilkaisin näyttöä uudelleen - soittaa vieläkin! Sitten tajusin vastata puheluun. :D Silmäpolilta soitettiin. Viime viikollahan, kun multa tutkittiin päivystyksessä mahdollista aivoverenvuotoa, lääkäri huomasi pupillieni olevan eri kokoiset. Kun torstaina kävin vielä uusissa pään tt-kuvissa ja selkäydinpunktiossa, lääkäri laittoi JKL:n ja Kuopion neurokirurgien suosituksesta lähetteen silmäpolille.
Ja siis aamulla sieltä soitettiin. Huomenna päivystävä silmälääkäri katsoo alustavasti silmiäni. Näin kerrottiin. Kysyttiin vielä, että pääsenkö paikalle klo 8.30. Lupasin tulla. Hitto, taas pitää herätä ennen kukon laulua, että ehtii ajaa halki aamuruuhkaisen kaupungin, etsiä autolle parkkipaikan ja etsiä vielä se silmäpolikin.
Että semmosta. Huomenna olen tämänkin asian suhteen ehkä hieman viisaampi. Kasvisivu on muuten taas päivitetty.
Ja siis aamulla sieltä soitettiin. Huomenna päivystävä silmälääkäri katsoo alustavasti silmiäni. Näin kerrottiin. Kysyttiin vielä, että pääsenkö paikalle klo 8.30. Lupasin tulla. Hitto, taas pitää herätä ennen kukon laulua, että ehtii ajaa halki aamuruuhkaisen kaupungin, etsiä autolle parkkipaikan ja etsiä vielä se silmäpolikin.
Että semmosta. Huomenna olen tämänkin asian suhteen ehkä hieman viisaampi. Kasvisivu on muuten taas päivitetty.
Kasvisivu päivitetty
Viherpeukalo keskellä kämmentä -sivulle on päivitetty uutta tekstiä kuvien kera.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Päivitystä
Riksun raskauspäiväkirjaan ja kasvissivulle päivitelty vähän juttuja. Ei mitään suurta, mutta jotain uutta kuitenkin. :)
torstai 17. huhtikuuta 2014
Ei vara venettä kaada
Sain iltapäivällä puhelun eiliseltä lääkäriltä. Hän oli ollut yhteyksissä KYSin neurologeihin ja kai -kirurgeihinkin. Kuopiolaiset liäkärit olivat olleet sitä mieltä, että pitäisi tutkia lisää. Niinpä siis käsky kävi saapua sairaalaan neurologian päivystykseen. Sinne siis luottavaisin mielin, koska lääkärikään ei antanut aihetta huoleen, mutta haluttiin silti vielä varmistaa.
Taas otettiin verenpaine, lämpö sekä uusittiin pään tt-kuva ja likvornäyte. Lääkäri sai aiheutettua mulle aika jämäkän "sähköiskun" likvornäytettä ottaessaan - ilmeisesti neula osui johonkin hermoon, kun melkoinen säväri tuntui pakaran ja jalan "liitoskohdassa". :D Nyt huvittaa, mutta tunne ei todellakaan ollut kiva. Tulin sitten kysyneeksi lääkäriltä, että mikähän mahtaa olla epäily, mitä tutkitaan? Lääkärin vastaus sai kyllä pelon hiipimään mieleen - epäily oli lukinkalvon alainen verenvuoto... Aivoverenvuoto siis.
Sekavin fiiliksin jäin odottelemaan tuloksia viestitellen väliaikatietoja sisaruksille ja miehelle. Pään tt-kuvien tulokset tulivat, eikä niissä näkynyt onneksi edelleenkään mitään muutoksia, jotka olisivat viitanneet tuohon em. verenvuotoon, veritulppaan tai aneurysmaan. Sitten oli vielä odotettava likvortulokset. Niistä katsottiin jokin juttu, joka olisi kuulemma pitänyt tutkia jo toissa iltana. Ja sen tuloksen valmistuminen kestää pari päivää... Että kai mulle sitten vielä sekin tulos soitetaan.
No mutta takaisin likvoriin. Lääkäri tuli kertomaan, että sekin oli puhdas! Kolme punasolua oli löytynyt, eli kaikki ok. Lääkäri konsultoi tämän päivällä mulle soittaneen lääkärin ohjeen mukaan vielä kuitenkin paikallista sekä KYSin päivystävää neurokirurgia. Kirurgit olivat sitä mieltä, että hoitava lääkäri voi kotiuttaa mut turvallisesti, koska näin perusteelliset tutkimukset on tehty eikä mitään viitettä aivoverenkiertoperäiseen ongelmaan löytynyt.
Kirurgit olivat kehottaneet vielä tätä lääkäriä laittamaan lähetteen silmäpolille, koska näiden tutkimusten aikana huomattiin, että mun pupillat on erikokoiset. Ja kun katsoin kotona tarkasti peilistä, niin toden totta! Vasen on suurempi, kuin oikea. Eli kutsua silmälääkäriin odotellessa. Alaselkä on jonniin verran hellää kaikesta tökkimisestä ja päätä jomottaa aavistuksen verran, mutta ei kuitenkaan niin paljon edes, että pitäisi särkylääkettä ottaa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. :) Pääasia, ettei mitään vakavaa löytynyt vaikka tosi perusteellisesti tutkittiin.
Taas otettiin verenpaine, lämpö sekä uusittiin pään tt-kuva ja likvornäyte. Lääkäri sai aiheutettua mulle aika jämäkän "sähköiskun" likvornäytettä ottaessaan - ilmeisesti neula osui johonkin hermoon, kun melkoinen säväri tuntui pakaran ja jalan "liitoskohdassa". :D Nyt huvittaa, mutta tunne ei todellakaan ollut kiva. Tulin sitten kysyneeksi lääkäriltä, että mikähän mahtaa olla epäily, mitä tutkitaan? Lääkärin vastaus sai kyllä pelon hiipimään mieleen - epäily oli lukinkalvon alainen verenvuoto... Aivoverenvuoto siis.
Sekavin fiiliksin jäin odottelemaan tuloksia viestitellen väliaikatietoja sisaruksille ja miehelle. Pään tt-kuvien tulokset tulivat, eikä niissä näkynyt onneksi edelleenkään mitään muutoksia, jotka olisivat viitanneet tuohon em. verenvuotoon, veritulppaan tai aneurysmaan. Sitten oli vielä odotettava likvortulokset. Niistä katsottiin jokin juttu, joka olisi kuulemma pitänyt tutkia jo toissa iltana. Ja sen tuloksen valmistuminen kestää pari päivää... Että kai mulle sitten vielä sekin tulos soitetaan.
No mutta takaisin likvoriin. Lääkäri tuli kertomaan, että sekin oli puhdas! Kolme punasolua oli löytynyt, eli kaikki ok. Lääkäri konsultoi tämän päivällä mulle soittaneen lääkärin ohjeen mukaan vielä kuitenkin paikallista sekä KYSin päivystävää neurokirurgia. Kirurgit olivat sitä mieltä, että hoitava lääkäri voi kotiuttaa mut turvallisesti, koska näin perusteelliset tutkimukset on tehty eikä mitään viitettä aivoverenkiertoperäiseen ongelmaan löytynyt.
Kirurgit olivat kehottaneet vielä tätä lääkäriä laittamaan lähetteen silmäpolille, koska näiden tutkimusten aikana huomattiin, että mun pupillat on erikokoiset. Ja kun katsoin kotona tarkasti peilistä, niin toden totta! Vasen on suurempi, kuin oikea. Eli kutsua silmälääkäriin odotellessa. Alaselkä on jonniin verran hellää kaikesta tökkimisestä ja päätä jomottaa aavistuksen verran, mutta ei kuitenkaan niin paljon edes, että pitäisi särkylääkettä ottaa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. :) Pääasia, ettei mitään vakavaa löytynyt vaikka tosi perusteellisesti tutkittiin.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Terveisiä sairaalasta
Jotenkin nämä keväät koituvat aina meikäläisen kohtaloksi. Joku varmaan muistaakin, kun kolme vuotta sitten vietin vapun keuhkokuumeen kourissa terveyskeskuksen vuodeosastolla? Ja kaksi vuotta sittenhän onnistuin katkomaan nilkkani ja taas oli sairaalareissu edessä - huhtikuun lopulla.
Kaikki alkoi eilen illalla, kun tein lähtöä kouluun. Kävin ennen lähtöä vessassa, jossa ihan yks kaks iski aivan järkyttävä, sykkivä päänsärky. Kipu oli jotain sanoin kuvaamattoman kamalaa! En pystynyt kuin valittamaan ja pitämään päästä kaksin käsin kiinni. Ensimmäinen ajatus oli se, että nytkö losahtaa verisuoni päässä. Kun kipu hieman hellitti, jätti se jälkeensä otsa- ja niskakivun ja tuskan hien. Sanoin miehelle, että soittaa päivystykseen ja hän teki työtä käskettyä.
Päivystyksestä kyseltiin kaikenlaista, kuten roikkuuko jompi kumpi puoli kasvoista, näkyykö sahalaitakuviota, puutuuko mikään paikka, onko huono olo jne. Mitään noista edellä mainituista mulla ei ollut, ainoastaan se helvetillinen päänsärky. Mies sai ohjeet antaa mulle särkylääkettä ja jos se ei tunnin aikana auta, kävi käsky tulla päivystykseen vaikka ambulanssilla. Niinpä huitaisin sisuksiin tonnisen Panadolin ja jäin ootolle.
Kuten arvata saattoi, eihän siitä Panadolista ollut mitään hyötyä! Ambulanssilla en päivystykseen lähtenyt, vaan hätyytin naapurin kyytimään. Triageen ei mua ennen ollut onneksi, kuin kaksi joista toinen oli jo triage-hoitajan luona. Kun pääsin hoitajan arvioitavaksi, kyseli hän kaiken maailman perussetit, kuten kivun asteen, jos 0 on "ei kipua" ja 10 "suurin mahdollinen kuvittelevani kipu", jota vertaan aina synnytyskipuihin (koska se on suurin ikinä tuntemani kipu). Tuossa vaiheessa luokittelin kivun määräksi 4 tai 5, mutta mainitsin kyllä triage-hoitajalle, että alkaessa kipu oli varmasti 11.
Siitä matka jatkui terveyskeskusten yhteispäivystykseen ja pääsinkin melkein saman tien pötkölleni. Hoitaja mittasi verenpaineet, -sokerin, kuumeen, kyseli ja tunnusteli. Hetken sitten odotin lääkäriä, joka tutki hoitajan antamat tiedot, kyseli vähän lisää ja totesi sitten passittavansa mut neurologian päivystykseen. Siellä sain taas lauman ihmisiä häärimään ympärilleni. Labran täti tuli ottamaan verikokeita ja hoitaja viritteli mut kiinni koneeseen, joka mittasi happisaturaatiota ja verenpainetta. Lisäksi otettiin EKG. Niin ja laitettiin kanyyli käsivarteen (on muuten oikeasti hyvä paikka kanyylille!). Lääkäri kävi jutulla ja sanoi lähettävänsä mut pään tietokonekuvaukseen sekä kaulan suonien varjoainekuviin.
Hetken kuluttua mut kärrättiin sängyllä paikkaan X, eli tuonne kuvauksiin. Koska olin luopunut jo paidasta verikokeiden ottamisen yhteydessä ja saanut hoitajalta päälleni peiton, täällä piti riisua myös rintsikat niiden sisältämien hakasten vuoksi. Kuvaaminen oli ihan läpihuutojuttu. Makasin laverilla, joka liikkui edes takaisin ison, ikään kuin renkaan sisään ja pään kohdalla pyöri hurjaa vauhtia joku juttu, siis siinä renkaassa. Sitten "ohjaamosta" kerrottiin, että ruiskuttavat varjoainetta, saattaa tuntua vähän lämpimältä.
"Vähän lämpimältä" oli allekirjoittaneen kohdalla lievä ilmaisu! Ilmeisesti jokainen reagoi yksilöllisesti siihen aineeseen, mutta mulla oli hetken tunne, että koko torso on tulessa. Mutta tunne ei tosiaan kauan kestänyt, oli vaan aika villi kokemus tuokin. Sitten pääsin takaisin päivystyksen tiloihin ja taas odoteltiin. Lisää kokeita ja tutkimuksia tarvittiin, koska pääsärky oli ja pysyi, vaikkakin helpotti makuulla ollessa. Seuraavaksi oli edessä likvor, eli selkäydinnesteen näytteen otto...
Istuin sängyn reunalla, selkä mahdollisimman pyöreänä ja lääkäri työnsi neulan jonnekin selkänikamien väliin, jotta hoitaja pääsi ottamaan tuota nestettä. Ei se varsinaisesti sattunut, tietysti neula pisti vähän, mutta ei se mitenkään kivallekaan tuntunut. Etenkin, kun lääkäri liikutti neulaa, se teki aika häijyä. Likvornäytteen tuloksia piti odotella reilu tunti. Otsa- ja niskasärky oli jotain jäätävää, johtuen istumisesta, mutta onneksi sain - ensimmäisen kerran koko illan aikana - särkylääkettä.
Tuosta likvorista etsittiin siis mikroskoopilla punasoluja. Punasolut selkäydinnesteessä viittaavat aivoverenvuotoon, minkä oireisiin kuuluu juurikin nopeasti alkanut, kova päänsärky. Niinpä niin, etsittiin siis aivoverenvuotoa, -veritulppaa tai pullistumaa suonessa. Täytyy myöntää, että aina kun oli odotteluaikaa, tuli siinä mietiskeltyä yhtä ja toista. Moni asia sai ihan uuden merkityksen, päälimmäisenä tietysti itse elämä. No mutta, tulokset tulivat ja olivat hyvät. 250 punasolua, alle 1000 on ihan normaalia, koska pistettäessä nesteeseen tulee aina vähän verta. Varmuuden vuoksi lääkäri otti mut osastolle yöksi.
Pääsin huoneeseen ehkä n. puoli 2 yöllä. Olin ihan poikki, vähän torkkunut jo päivystyksenkin puolella, syönyt en ollut sitten iltapäivän jälkeen ja suukin oli kuiva, kuin rekkamiehen rukkanen. Tarjosi se hoitaja mulle jotain syötävää, mutta halusin vain päästä nukkumaan. Kolme tuntia nukuin ja sitten heräsin johonkin. Nousin varovasti, oloa tunnustellen, ylös ja kävin huussissa. Ei pääsärkyä... Seuraavan kerran heräsin puolen seitsemän aikoihin, kun yökkö kävi vielä mittaamassa lämpöä ja verenpainetta.
Päivä meni pötkötellessä ja välillä ihan nukkuessakin, osastolla. Lääkäri, joka käsittääkseni oli neurologi, pyysi konsultaatioapua kollegoiltaan KYSistä. Lekuri oli myös vähän sitä mieltä, että likvornäyte oli otettu ehkä ns. liian pian oireiden alkamisesta, mutta halusi kuitenkin saada mielipiteen kuopiolaisilta. Pari tuntia siinä vierähti odotellessa tuomiota. No, KYSin lääkäritkään eivät olleet löytäneet kuvista mitään poikkeavaa - ei vuotoja, pullistumia, tukoksia tms., ja sain lääkäriltä luvan lähteä kotiin. KYSin kolleegio tutkii matskuja vielä huomenna isommalla porukalla ja lääkäri soittelee sitten mulle päin.
Näillä mennään, kipu on enää korkeintaan pienen pientä jomotusta, joka häipyy kyllä Buranalla. Toivotaaan, ettei kuopiolaisetkaan tee mitään löydöksiä ja kivun syy oli jokin muu, kuin vakava aivoperäinen juttu.
Kaikki alkoi eilen illalla, kun tein lähtöä kouluun. Kävin ennen lähtöä vessassa, jossa ihan yks kaks iski aivan järkyttävä, sykkivä päänsärky. Kipu oli jotain sanoin kuvaamattoman kamalaa! En pystynyt kuin valittamaan ja pitämään päästä kaksin käsin kiinni. Ensimmäinen ajatus oli se, että nytkö losahtaa verisuoni päässä. Kun kipu hieman hellitti, jätti se jälkeensä otsa- ja niskakivun ja tuskan hien. Sanoin miehelle, että soittaa päivystykseen ja hän teki työtä käskettyä.
Päivystyksestä kyseltiin kaikenlaista, kuten roikkuuko jompi kumpi puoli kasvoista, näkyykö sahalaitakuviota, puutuuko mikään paikka, onko huono olo jne. Mitään noista edellä mainituista mulla ei ollut, ainoastaan se helvetillinen päänsärky. Mies sai ohjeet antaa mulle särkylääkettä ja jos se ei tunnin aikana auta, kävi käsky tulla päivystykseen vaikka ambulanssilla. Niinpä huitaisin sisuksiin tonnisen Panadolin ja jäin ootolle.
Kuten arvata saattoi, eihän siitä Panadolista ollut mitään hyötyä! Ambulanssilla en päivystykseen lähtenyt, vaan hätyytin naapurin kyytimään. Triageen ei mua ennen ollut onneksi, kuin kaksi joista toinen oli jo triage-hoitajan luona. Kun pääsin hoitajan arvioitavaksi, kyseli hän kaiken maailman perussetit, kuten kivun asteen, jos 0 on "ei kipua" ja 10 "suurin mahdollinen kuvittelevani kipu", jota vertaan aina synnytyskipuihin (koska se on suurin ikinä tuntemani kipu). Tuossa vaiheessa luokittelin kivun määräksi 4 tai 5, mutta mainitsin kyllä triage-hoitajalle, että alkaessa kipu oli varmasti 11.
Siitä matka jatkui terveyskeskusten yhteispäivystykseen ja pääsinkin melkein saman tien pötkölleni. Hoitaja mittasi verenpaineet, -sokerin, kuumeen, kyseli ja tunnusteli. Hetken sitten odotin lääkäriä, joka tutki hoitajan antamat tiedot, kyseli vähän lisää ja totesi sitten passittavansa mut neurologian päivystykseen. Siellä sain taas lauman ihmisiä häärimään ympärilleni. Labran täti tuli ottamaan verikokeita ja hoitaja viritteli mut kiinni koneeseen, joka mittasi happisaturaatiota ja verenpainetta. Lisäksi otettiin EKG. Niin ja laitettiin kanyyli käsivarteen (on muuten oikeasti hyvä paikka kanyylille!). Lääkäri kävi jutulla ja sanoi lähettävänsä mut pään tietokonekuvaukseen sekä kaulan suonien varjoainekuviin.
Hetken kuluttua mut kärrättiin sängyllä paikkaan X, eli tuonne kuvauksiin. Koska olin luopunut jo paidasta verikokeiden ottamisen yhteydessä ja saanut hoitajalta päälleni peiton, täällä piti riisua myös rintsikat niiden sisältämien hakasten vuoksi. Kuvaaminen oli ihan läpihuutojuttu. Makasin laverilla, joka liikkui edes takaisin ison, ikään kuin renkaan sisään ja pään kohdalla pyöri hurjaa vauhtia joku juttu, siis siinä renkaassa. Sitten "ohjaamosta" kerrottiin, että ruiskuttavat varjoainetta, saattaa tuntua vähän lämpimältä.
"Vähän lämpimältä" oli allekirjoittaneen kohdalla lievä ilmaisu! Ilmeisesti jokainen reagoi yksilöllisesti siihen aineeseen, mutta mulla oli hetken tunne, että koko torso on tulessa. Mutta tunne ei tosiaan kauan kestänyt, oli vaan aika villi kokemus tuokin. Sitten pääsin takaisin päivystyksen tiloihin ja taas odoteltiin. Lisää kokeita ja tutkimuksia tarvittiin, koska pääsärky oli ja pysyi, vaikkakin helpotti makuulla ollessa. Seuraavaksi oli edessä likvor, eli selkäydinnesteen näytteen otto...
Istuin sängyn reunalla, selkä mahdollisimman pyöreänä ja lääkäri työnsi neulan jonnekin selkänikamien väliin, jotta hoitaja pääsi ottamaan tuota nestettä. Ei se varsinaisesti sattunut, tietysti neula pisti vähän, mutta ei se mitenkään kivallekaan tuntunut. Etenkin, kun lääkäri liikutti neulaa, se teki aika häijyä. Likvornäytteen tuloksia piti odotella reilu tunti. Otsa- ja niskasärky oli jotain jäätävää, johtuen istumisesta, mutta onneksi sain - ensimmäisen kerran koko illan aikana - särkylääkettä.
Tuosta likvorista etsittiin siis mikroskoopilla punasoluja. Punasolut selkäydinnesteessä viittaavat aivoverenvuotoon, minkä oireisiin kuuluu juurikin nopeasti alkanut, kova päänsärky. Niinpä niin, etsittiin siis aivoverenvuotoa, -veritulppaa tai pullistumaa suonessa. Täytyy myöntää, että aina kun oli odotteluaikaa, tuli siinä mietiskeltyä yhtä ja toista. Moni asia sai ihan uuden merkityksen, päälimmäisenä tietysti itse elämä. No mutta, tulokset tulivat ja olivat hyvät. 250 punasolua, alle 1000 on ihan normaalia, koska pistettäessä nesteeseen tulee aina vähän verta. Varmuuden vuoksi lääkäri otti mut osastolle yöksi.
Pääsin huoneeseen ehkä n. puoli 2 yöllä. Olin ihan poikki, vähän torkkunut jo päivystyksenkin puolella, syönyt en ollut sitten iltapäivän jälkeen ja suukin oli kuiva, kuin rekkamiehen rukkanen. Tarjosi se hoitaja mulle jotain syötävää, mutta halusin vain päästä nukkumaan. Kolme tuntia nukuin ja sitten heräsin johonkin. Nousin varovasti, oloa tunnustellen, ylös ja kävin huussissa. Ei pääsärkyä... Seuraavan kerran heräsin puolen seitsemän aikoihin, kun yökkö kävi vielä mittaamassa lämpöä ja verenpainetta.
Päivä meni pötkötellessä ja välillä ihan nukkuessakin, osastolla. Lääkäri, joka käsittääkseni oli neurologi, pyysi konsultaatioapua kollegoiltaan KYSistä. Lekuri oli myös vähän sitä mieltä, että likvornäyte oli otettu ehkä ns. liian pian oireiden alkamisesta, mutta halusi kuitenkin saada mielipiteen kuopiolaisilta. Pari tuntia siinä vierähti odotellessa tuomiota. No, KYSin lääkäritkään eivät olleet löytäneet kuvista mitään poikkeavaa - ei vuotoja, pullistumia, tukoksia tms., ja sain lääkäriltä luvan lähteä kotiin. KYSin kolleegio tutkii matskuja vielä huomenna isommalla porukalla ja lääkäri soittelee sitten mulle päin.
Näillä mennään, kipu on enää korkeintaan pienen pientä jomotusta, joka häipyy kyllä Buranalla. Toivotaaan, ettei kuopiolaisetkaan tee mitään löydöksiä ja kivun syy oli jokin muu, kuin vakava aivoperäinen juttu.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Aloittakaamme alusta...
Hejssan alla!
Aikoinaan pidin blogia ja tänään tuli mieleeni, pitäisikö bloggaaminen aloittaa uudelleen. Tuumasta toimeen. Yritin jäljittää vanhaa blogiani ja sähköpostini syövereistä löysin kun löysinkin tallennetun viestin, joka sisälsi blogini osoitteen salasanoineen kaikkineen. Vaan sepä ei enää toiminutkaan! Linkki vei jonnekin ihan muualle, minne piti. No, uusi blogi piti sitten luoda ja mikäs sen kätevämpää, kuin blogger.
Kun vanhan blogini nimi oli muistaakseni Kuntoilua ja koiruuksia ajattelin tämän blogin nimeksi jotain kuvaavampaa. Kuntoilu on tällä kertaa vaihtunut viherkasveihin sisällä ynnä kukkiin ja yrtteihin, siis niihin joita voi kasvattaa kesällä ulkona. Muutenkin olen innostunut pihanhoidosta ja tuolle suuren suurelle takapihalle on tulevalle kesälle suunniteltu yhtä ja toista. Siitäpä siis juontaa juurensa blogini nimen ensimmäinen osa Kasviksia. Hurtathan ovat edelleen ja pysyvät. Vähentyneet tai lisääntyneet eivät tässä huushollissa ole, joten olkoon loppuosa nimestä sitten tuttu ja turvallinen koiruuksia.
Mikä sai aloittamaan bloggaamisen uudelleen? Ajatus syntyi, kun tänään ajelin koira takakontissa kohti jälkipeltoja. Vesisateessa luonnollisesti. Olisihan se mukavaa kirjoitella vaikka vain ihan omaksi iloksi ns. päiväkirjaa tuosta koiraharrastuksesta. Edellinen blogi sisälsi jonniin verran myös jännittävää odotusta, olihan Rikki-neiti käynyt miehelässä. Odotukset päättyivät pettymykseen neidon osoittauduttua tyhjäksi. No mutta! Neiti on käynyt jälleen miehissä ja taas on jonkin asteiset odotukset. Joten aletaanpa seurata tätä raskautta tässä blogissa.
Tässä blogissa pääset siis seuraamaan, miten viherkasvikseni kukoistavat (todennäköisempää kyllä on, että kuolevat), kuinka takapihan pintaremontti edistyy (varmaankin jää toteuttamatta), mitä kuuluu rakkaudella kylvämilleni ja hoivaamilleni, lukuisille taimille (nehän päätyvät biojätteeseen) tai miten LittleBlackien tiineys etenee (no tyhjähän se on). Jos omaat taidon, voit rivien välistä selvästi lukea perheemme edesottamuksia, meikäläisen opiskelujen etenemistä ja kaikkea muuta tylsää.
No niin tai näin - toivottavasti viihdyt!
Aikoinaan pidin blogia ja tänään tuli mieleeni, pitäisikö bloggaaminen aloittaa uudelleen. Tuumasta toimeen. Yritin jäljittää vanhaa blogiani ja sähköpostini syövereistä löysin kun löysinkin tallennetun viestin, joka sisälsi blogini osoitteen salasanoineen kaikkineen. Vaan sepä ei enää toiminutkaan! Linkki vei jonnekin ihan muualle, minne piti. No, uusi blogi piti sitten luoda ja mikäs sen kätevämpää, kuin blogger.
Kun vanhan blogini nimi oli muistaakseni Kuntoilua ja koiruuksia ajattelin tämän blogin nimeksi jotain kuvaavampaa. Kuntoilu on tällä kertaa vaihtunut viherkasveihin sisällä ynnä kukkiin ja yrtteihin, siis niihin joita voi kasvattaa kesällä ulkona. Muutenkin olen innostunut pihanhoidosta ja tuolle suuren suurelle takapihalle on tulevalle kesälle suunniteltu yhtä ja toista. Siitäpä siis juontaa juurensa blogini nimen ensimmäinen osa Kasviksia. Hurtathan ovat edelleen ja pysyvät. Vähentyneet tai lisääntyneet eivät tässä huushollissa ole, joten olkoon loppuosa nimestä sitten tuttu ja turvallinen koiruuksia.
Mikä sai aloittamaan bloggaamisen uudelleen? Ajatus syntyi, kun tänään ajelin koira takakontissa kohti jälkipeltoja. Vesisateessa luonnollisesti. Olisihan se mukavaa kirjoitella vaikka vain ihan omaksi iloksi ns. päiväkirjaa tuosta koiraharrastuksesta. Edellinen blogi sisälsi jonniin verran myös jännittävää odotusta, olihan Rikki-neiti käynyt miehelässä. Odotukset päättyivät pettymykseen neidon osoittauduttua tyhjäksi. No mutta! Neiti on käynyt jälleen miehissä ja taas on jonkin asteiset odotukset. Joten aletaanpa seurata tätä raskautta tässä blogissa.
Tässä blogissa pääset siis seuraamaan, miten viherkasvikseni kukoistavat (todennäköisempää kyllä on, että kuolevat), kuinka takapihan pintaremontti edistyy (varmaankin jää toteuttamatta), mitä kuuluu rakkaudella kylvämilleni ja hoivaamilleni, lukuisille taimille (nehän päätyvät biojätteeseen) tai miten LittleBlackien tiineys etenee (no tyhjähän se on). Jos omaat taidon, voit rivien välistä selvästi lukea perheemme edesottamuksia, meikäläisen opiskelujen etenemistä ja kaikkea muuta tylsää.
No niin tai näin - toivottavasti viihdyt!
Tilaa:
Kommentit (Atom)