Nyt tiedän, miltä tonnikalasta tuntuu purkissa: Kävin nimittäin tänään siellä pään magneettikuvauksessa. Ihan hirveä paikka, etenkin jos on yhtään, pientäkään ahtaan paikan ahdistusta. Ja kun se ei kuitenkaan mikään viiden minuutin läpihuutojuttu ole... Voit itse demonstroida magneettikuvaustilanteen vaikkapa seuraavalla tavalla: Taivuttele esim. isosta - siis todella isosta - pahvista putki, jonka suun halkaisija on 60 cm ja pituus pari metriä. Jotta tötterö pysyy kasassa, käytä teippiä kaverina. Tunge korviisi earit ja pyydä jota kuta toista henkilöä asettamaan kasvojesi päälle vaikka muovinen säilytyskori. Kori ei saa olla niin korkea, ettei se mahdu putkeen. Vaihtoehtoisesti voit askarrella vaikka alumiinifoliosta tai ihan vaikka pahvista kasvojesi muotoisen "häkkyrän", jossa on aukot silmille ja suulle.
Kun nämä alkuvalmistelut on suoritettu, asetu jollekin kovalle, lattia käy hyvin, selinmakuullesi. Aseta äsken askartelemasi häkkyrä kasvojesi päälle ja pyydä kaveria auttamaan sinua, kun ujuttaudut putkeen lantiota myöten, pää edellä luonnollisesti. Voit etukäteen pyytää ystävääsi, puolisoasi tai lapsiasi pitämään erilaista meteliä - kolinaa, surinaa, kilkatusta, lonksutusta ym., korviesi juuressa maatessasi lattialle putken sisällä. Ja makaa täysin paikallasi, tuossa metelissä, jota korvatulpat tosin vaimensivat, paikat (etenkin sormet) puutuneina puolisen tuntia niin tiedät, millaista magneettikuvauksessa on - jos sinulla ei ole vielä käsitystä autenttisesta kuvaustilanteesta ja haluat tietää edes suunnilleen, millaista se on.
Itse selvisin tilanteesta, lievää ahtaan paikan kammoa tuntevana, pitämällä silmät tiukasti kiinni, pyrkimällä pitämään verenkierron edes tyydyttävällä tasolla sormissani liikuttelemalla niitä sen verran, minkä pystyin ja "naputtamalla" jalalla koneen pitämien äänten mukaisia rytmejä. :D Nyt sitten odotellaan tuloksia, joista lääkärin pitäisi parin päivän kuluttua soittaa mulle.
Ja sitten muihin aiheisiin. :) Olipa lystikästä huomata tässä yhtenä päivänä, että vielä viime talvena niukin naukin hengissä sinnitellyt traakkipuu on tehnyt uutta kasvua! Kuva tulee ehkä joskus myöhemmin. Myös huonevehka, eli kalla - lempikukkani - on itänyt ja hyvin onkin. Vaaaltavan pitkät tököt on noussut tosi nopeasti sen jälkeen, kun pinnalle pääsivät. Myös onnenapila työntää uutta kasvua joitakin viikkoja sitten istutetuista mukuloista! Jee! Näistäkin laitan kuvaa näkyville myöhemmin, jahka jaksa kuvata nuo. Ulkona harsot on heitetty penkkien päältä sivuun ja penkeissäkin ollaan hengissä. Ne kasvit, jotka istutin sipuleista/mukuloista, eivät vielä ole itäneet, mutta lämpimiä päiviä odotellessa... Vettä on ainakin tullut ihan riittävästi. ;) Kivikkopenkin vuohenjuuret ja värimintut ovat ainakin kasvaneet hurjasti harsonkin alla. Kuin myös perennapenkin liljat. Tässä jo kuumeisesti suunnittelen syksyn istutuksia. :P
Ja sitten PikkuMustuaisen kuulumiset. Lauantaina näin tuon otuksen ehkä surkeimmillaan, mitä koira kerjätessään voi olla. Vaikka se aina kerjääkin, en ole koskaan aiemmin nähnyt sitä sen näköisenä, mille se lauantaina näytti: Silmät oli vähintään teevadin kokoiset ja niiiiiiin anovat. Äsken, kun Riksu makasi sopivasti miehen vieressä sohvalla, pyysin miestäni kokeilemaan mahaa varovasti painellen. Kyllä siellä "jotakin möykkyjä" tuntui, joten kai munkin on vähitellen alettava vain luottaa siihen, että kolmas kerta toden sanoi ja neiti on pieniin päin. Semmottista tällä kertaa.
Näihin tunnelmiin. Heip!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti