Päivittelyä

Mistähän sitä aloittaisi? Ei ole tapahtunut oikein mitään, mutta toisaalta on tapahtunut monenlaista. Juhannus oli ja meni rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla, kaupungissa. Juhannuspäivä valkeni ja kului verkalleen, kunnes iltapäivällä saimme tietää erään tutumme joutuneen hakatuksi. :o Nähtiin kuvakin, olihan se aika karun näköinen.... Kun alkuillasta olimme lähdössä liikenteeseen, sattuivat tekijä ja uhri olemaan tuossa taloyhtiön pihalla. Menin tekijää jututtamaan, mutta kaverihan kimpoili irti ihan kaikista henkseleistään! Poliisia kuulemma odottivat, oli kai ollut jotain kärhämää lisää.

Tässä pihassa on poliisit alkaneet vierailla useamminkin. Oikeastaan koko tämä kymmenen vuotta, mitä olemme tässä asuneet, on ollut joitakin yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta todella rauhallisia. Jotenkin nyt viimeisen reilun vuoden aikana täällä on poliisit vierailleet useammin, kuin edeltävien kymmenen vuoden aikana yhteensä! On ollut ihmeellisiä takapihahiipparointeja, yöllisiä asuntoihin murtautumisia, puukotuksia ym. kummallisuuksia... Palaan tähän aiheeseen vähän myöhemmin.

Eilen suihkun jälkeen putsasin korvat vanupuikolla, niin kuin olen tehnyt elämäni aikana lukemattomat kerrat ennenkin. Nyt vain ei mennyt niin kuin Stromsössä! Oikein tunsin, miten onnistuin työntämään korvavahaa syvemmälle korvakäytävään. Tänään olen useampaan otteeseen yrittänyt poistaa tukosta korvakäytävästä siihen tarkoitetuilla korvahuuhteilla - turhaan. Oikea korvani on siis ihan kuuro. On muuten ärsyttävä tunne!

No niin, takaisin poliiseihin. Tänään iltapäivällä istuin tässä koneellani, kun yhtäkkiä havahduin - huom! edelleen puolikuurona, kirjaimellisesti - jostain kuuluvaan huutoon. Huuto kuului naapurista. Erotin ihan selviä sanojakin! Eli, jos vain toinen korva kuulevana erotin sanoja, on naapurissa pitänyt huutaa todella lujaa! Jonkin aikaa huutoa kuului ja sen verran kiinnitin huomiota, ettei naapurista kuulunut kuin miehen ääni, vaikka tiedän siellä asuvan kaksilapsisen perheen. Jälkeen päin kuulin, että siellä oli käynyt poliisit... Ketään eivät kuulopuheiden mukaan kuitenkaan mukaansa ottaneet, mutta huuto vaimeni. Toivon vain perheen lasten puolesta, ettei huushollissa harjoiteta muuta väkivaltaa, kuin vain huutamista... :/

Sitten päivitystä koirarintamalta. Tottiksen vääntäminen on nyt aloitettu. Koira tuntuu olevan innoissaan ja hyvin se töitä tekeekin. Eilen kokeilin uutta palkkaussysteemiä, nimittäin magneettipalloa. Rakastuin kerta heitolla! Ihan mahtava vehje! Koira saa napattua pallon itse, eikä sitä tarvitse kaivella taskuista tai mistään muualtakaan. Parastahan meidän kohdalla magneettipallon käytössä on se, että kun pallo on mulla selässä, koira seuraa suorana! Tämä kuuluu ehdottomasti pakkosaada -listalle.

Long time no see

Onpas kulunut aikaa edellisestä päivityksestä. :) Mutta kerrotaan kuulumisia nyt.

Riksu-mamma osottautui jälleen kerran tyhjäksi. Vekkuli vaan hämäsi kehittämällä itselleen valetiineyden, mikä ei edellisten astutusten jälkeen ainakaan noinkaan voimakas ole ollut. Jos siis on ollut lainkaan. Mutta eihän siinä, koska koira ei nyt mammalomalle jäänytkään, aloitettiin treenaaminen uudelleen.

Käytiin tässä yhtenä iltana jäljellä. Tein otukselle pitkän suoran ja loppuun kulman vasemmalle. Ruokaa kylvin jäljelle säännöllisen epäsäännöllisesti. No perseelleenhän se meni! Koira oli ihan niin kuin ei olisi edes tiennyt, mitä sen piti tehdä! Kyllä otti päähän! Mutta tein sitten pienet tottikset myttyyn menneen jäljen sijaan, joka menikin paljon paremmin. Koira tosin kävi melkoisilla kierroksilla, mutta pääsinpä puuttumaankin temppuun, jota se on toisinaan esittänyt toko-kehässäkin. Nimittäin seuraamisessa juosten Riksu on kerran jos toisenkin napannut minua jostain kohtaa treeniliivistä/käsivarresta tms. Tällä kertaa neiti päätti rouhaista olkapäästä! Vammoitta selvittiin ja tärkeintä olikin, että pääsin nyt puuttumaan moiseen sikailuun. :)

Tänään tottisteltiin uudelleen. Alkusählingin jälkeen menikin oikein mukavasti. Paikkamakuussa Rikki kesti aikalailla hyvin, ottaen huomioon, että häiriötä oli melko tavalla: Koiralle täysin vieras naapurin lapsi kävi pyörimässä koirien ympärillä, kulki niiden välistä, niiden yli sekä sivusta, että takaa eteen. Tämän kaiken lisäksi pihassa olleet huutelivat koiria, omakin poika kutsui Rikkiä, jolloin se kyllä liikahti, mutta siihenkin pääsin puuttumaan.

Lopuksi Rikki pääsi vielä vähän leikitettäväksi tyynyllä. :) Onhan sillä noista hommista parin vuoden tauko, mutta ihan sairaan hyvin se alun älämölön jälkeen saalisti hiljaa ja vartioi hyvällä, tasaisella haukulla. Kyllä kai sille suojelusta 1-tuloksen saisi tehtyä, kun vaan olisi maalimies, jonka kanssa treenata.... :/

Semmosia touhuja koirarintamalla. Pihaan on ilmestynyt uusi ruusu, joka täytyisi tunnistaa. Ei ole nimittäin mitään käsitystä, mikä ruusu se mahtaisi olla. :D Nooo, ehkä se jossain vaiheessa selviää. Kyllästyin tänään huhtikuussa ostettuihin orvokkeihin, jotka kiikkuivat parvekkeella amppeleissa. Ne vaan alkoivat ruskettaa lehtiään ja olivat muutenkin jotenkin niin kituvan oloisia. Niinpä orvokit saivat väistyä lobelioiden tieltä. :) Kelloköynnös on kasvanut ihan hurjasti ja viikonloppuna viritinkin niille narusta ja tukikepeistä lisätukia olemassa olevan lisäksi. Tuumasin myös, että niiden on oikeastaan parempi kasvaakin parvekkeen lattialla, siinä kun on tiiliseinää, mitä pitkin kiipeillä. :)

Huoh. Eilen aloitin sodan neilikkaruusun vallanneita kirvoja vastaan aseenani mäntynestesaippualiuos. >:( Toivottavasti saivat tarpeekseen, kun litran sumuttelin liuosta ruusulle. Kjäh, kjäh... :D Tänä aamuna ainakin olin näkevinäni jonkin pikkulinnun hakevan ruususta evästä. Ehkäpä ne kirvat nyt kuolivat. Toivotaan ainakin.

Riksupäivitys

Taas on saatu olla helteen helliminä pari päivää. Riksu on ihan sippi, makaa vaan ja läähättää. Tai jos ei makaa ja läähätä, urisee ja pöhisee joko ulkoa kuuluville äänille tai vaihtoehtoisesti ei-millekään. Ulkoisia muutoksia ei edelleenkään, eli äkkinäisempi voisi luulla, ettei tiineenä olekaan, mutta vielä kasvattajan kanssa jaksamme uskoa pentuihin. Toisaalta, eihän pentujen aika ihan vielä olekaan, vaan astutuksista tulee kuluneeksi 63 vrk 9.-11.6.

Tässä parina iltana olen mitannut otukselta lämpöjä, saaden seuraavanlaisia tuloksia:
~ 3.6. 38,1C
~ 4.6. 38C
~ 5.6. 38,1C ja 37,7C

Jännityksellä odotamme, minkälaisia lämpöjä tulevat illat tuovat tullessaan. :)

Riksuttimen kuulumiset

Tässä ollut kaiken näköistä, etten ole ehtinyt blogiakaan päivitellä (seli-seli). Käytiin tiistaina (27.5.) ultrassa. Ja toden totta, yksi pentu siellä masussa näkyi! Jänskää! Pentusen pitäisi syntyä omien laskujeni mukaan 8.-11.6., jos mennään keskimääräisen 63 vuorokauden tiineyden mukaan (eli ekasta hypystä tulee 8. päivä 63 vrk ja viimeisestä astumisesta 11. pvä 63 vrk). Mutta voihan se olla, kun ensikertalaisesta on kyse, että heittoa tulee suuntaan tai toiseen.

Jääkäämme jännittämään! :)

Mysteerien selvittelyä

Tänään olen selvitellyt puutarhanetin avulla noiden pihaan istutettujen mysteerien nimiä ja onhan niitä selvinnytkin. Pihassamme kasvaa virpiangervoa, terttuseljaa sekä jotain tatarta - ehkä suomentatar tai röyhytatar. Aika näyttää, kumpi. Lisäksi olen järjestellyt näihin kaikkiin kasveihimme liittyvän kuvakansion uuteen uskoon toivossa, että nyt ehkä jopa löydän sieltä etsimäni. :D

Idänvirpiangervo

Muutenpa tämä päivä onkin mennyt ennustettua ukkosta sekä Suomen finaalipeliä odotellessa. Jännän äärellä ollaan, saako Suomi historian kolmannen lätkän MM-kullan, kun vastassa on veli-Venäjä.

Terttuselja

On niin kuuma, että koiratkin makaavat ihan raatoina. Etsivät oikein olohuoneessa paikat, johon tuulettimet parhaiten puhaltavat. Pitäis viedä ne uimaan...

Jokin tatar

Lämpöhalvauksen partaalla

Kyllä on lämmintä! Vaikka valittaa ei pitäisikään, niin nyt on ehkä jo aavistuksen liian kuuma. Toisaalta, ensi viikolla sitten valitetaan, että on kylmä koska ennusteiden mukaan lämpötilan pitäisi pudota aika rajustikin ensi viikolla...

Kasvit kasvavat päätä huimaavaa vauhtia! Sisällä etenkin kalla ja traakkipuu ovat innostuneet oikein kunnolla. Yhdelle rönsyliljalle piti tehdä osittainen mullan vaihto: Minä ihmettelin ja ihmettelin, kun siitä kuoli lehtiä ja enemmälti asiaa tutkittuani juotin ja juotin sitä. Tässä yhtenä iltana otin liljan sitten ihan alas ikkunalta ja - voi herrasväki! - sehän ihan lillui vedessä! Vein rehun parvekkeelle ja nostin istutusruukun ylös suojaruukusta: Suojaruukku oli puolillaan vettä! Laitoin istutusruukun parvekkeen kaiteelle ja kävin kippaamassa suojaruukussa olleet vedes pois. Muutaman tunnin annoin rönsyliljan olla parvekkeella, mutta sitten illan kähmässä otin sen mukaan takapihalle, nostin kasvin varovasti pois mullasta, heitin osan märästä mullasta kompostiin ja laitoin tilalle uutta, kuivaa multaa johon istutin kasvin. Sen jälkeen en ole antanut sille vettä, mutta eipä siitä ole lehtiäkään kuollut. :)

Aikaisin keväällä pihalle istutettu hybrid tea rose -ruusu on lähtenyt versomaan

Tosiaan ulkona kasvu on myös ihan julmetussa vauhdissa! Perennapenkkiin nousee päivittäin uusia alkuja. Tänään lisäsin penkissä oleville liljoille vähän multaa, kun olivat ihan juuret taivasalla. Mutta eipä tuolla ulkona paljon ihmeitä jaksa tehdä. Istutukset ja penkit kastelin, mutta täytynee vielä illalla kantaa niille toiset satsit vettä. Koira-ressutkin on ihan raatoja, tottahan niilläkin kuuma on.

...tätä siitepölyn määrää....

Huhhuh, miten kuuset pölyttääkin! Pienikin tuulen vire kun käy puuhun, lähtee sieltä valtava pössy. Vaan ihmekös tuo, varsinkin kun katsoo pihassamme olevan kuusen kukintojen määrää!

Kuusessa kukinto poikineen

Onneksi kuusi (ja mänty myös) taitavat aiheuttaa aika harvalle ihmiselle oireita. Mutta kyllähän tuo siitepöly, kun sitä on ilmassa niin valtavat määrät, käy ihan terveenkin ihmisen silmiin ja kurkkuun samalla tavalla, kuin katupöly keväisin.

Riksu-mammasta sen verran uutisia, että ensi viikolla varmaankin käydään ultrassa katsomassa, onko siellä masussa elämää vai aletaanko treenata jälkeä ihan tosissaan.

Kuvasaastetta

Meillä ei olekaan pullo pöydänjalan vieressä, vaan koira :D

Omalla tavallaan kaunis vuohenjuuri kauneimmillaan kivikossa

Väriminttukin viihtyy kivikkopenkissä ja kasvaa hurjasti

Mulle tulee liljoista mieleen sateenvarjot

Ihanaa, gladiolukset nousevat sittenkin!

Sisälläkin kasvaa: Kaunis vaaleanpunainen onnenapilan kukka

Huonevehka, eli kalla on hujahtanut hurjasti pituutta lyhyessä ajassa

Luulin, ettei tuo traakkipuu ikinä lähde kasvamaan, vaan murjottaa ja viittävaille kituu, mutta kappas - kylläpäs hän pukkaakin uutta kasvustoa!

Kesä jatkuu

Kyllä meitä on nyt hellitty kelien puolesta. Kasvut on huimassa vauhdissa - gladiolusruukussa on yksi piippo pinnalla, leinikkilaatikossa on myös ituja ja perennapenkkiin nousee päivittäin uutta vihreää. :) Alkuillasta takapihalla ollessa huomasin myös, että oletettu alppiruusukin on puskenut piipoistaan uutta. Jee! Tosi kuivaahan nyt on ollut, joten vettä kannoin tänäänkin muutaman kymmentä litraa istutuksille. Mutta on se sen arvoista! Päivällä tuli orvokkiamppelitkin nostettua alas koukuista ja oli kyllä jo aikakin! Toinen oli ihan janoon nääntynyt, ressukka. Piristyi onneksi vesiryypystä. Toisenkin kastelin, vaikka kukat terhakasti pystyssä olivatkin, ja nypin kukkineet pois.

Illasta ilma muuttui hautovaksi ja muutamia jyrähdyksiä kuuluikin jostain tosi kaukaa. Mustia pilviäkin näkyi, mutta painuivat pois. Syötin koirat (teki niille varmaan tosi hyvää tässä helteessä saada jäiset jauhelihapalat järsittäväksi). Yleensä koirat viedään viimeisen kerran ulos kymmenen pintaan tai jälkeen, illalla. Nyt kuitenkin läksin käyttämään ne jo ennen kymmentä. Ulkona oli tyyntä, lämmintä ja painostavaa. Koirien ulkoilutuksen jälkeen menin suihkuun. Ja kun tulin suihkusta, alkoi ulkona paukkua! Eli ajoitin, ukkosta pelkäävänä, koirien ulkoilutuksen enemmän kuin nappiin. :D No, tuo jytinä ei muutamaan kovaa pamahdusta kummempi ollut - häipyi yhtä nopeasti kuin tulikin. Hetken antoi vettäkin rajusti, mutta ei montaa minuuttia sitäkään. Ja edelleen on ihan yhtä hautova ilma, kuin ennen ukkostakin... :/

Lisäsin, jytinän innoittamana, linkkilistaani linkin Ukkostutkat Suomessa -sivustolle. Ukkostutkia, tai lähinnä FLC:tä, tulee kesäisin aika tiukkaan seurattua. Toivottavasti tutkista on hyötyä ja ehkä apuakin muillekin (ukkospelkoisille).

Riksu-mamma voi edelleen samalla tavoin, kuin ennenkin. Ei ainakaan ulkoisia muutoksia havaittavissa. Nyt on käynnissä kuudes viikko astutuksesta, joten kyllähän tuon eläimen mahan pitäisi alkaa paisua, jos siellä jotain elämää on... Mies tosin jo joitakin aikoja sitten oli tuntevinaan sen mahassa möykyn, mutta ei ollut oikein varma, että onko kyseessä pentu. Eilen illalla, kun Riksu taas makasi ketarat taivasta kohti sohvalla, mies tunnusteli masua uudelleen. Jälleen hän tunsi siellä yhden möykyn, joka oli isompi, kuin edellisellä kerralla. Eli mikäli tähän löytöön on luottaminen, voisi sieltä ehkä yksi pentu syntyä. Mutta valitettavasti en uskalla toivoa liikoja... Aika näyttäköön.

Se on kesä ny

Ah, miten ihana keli! Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kuten teki eilenkin. Eilen huhkittiin pihalla ihan koko aurinkoinen päivä. Liikenteeseen lähdettiin aamupäivästä. Ensimmäisenä suunnattiin yhdelle, nykyisin kaupungin omaistamalle tontille, jossa on aikoinaan ollut ratsutila. Sain nimittäin kaupungilta luvan käydä noilta mailta hakemassa kasveja kotipihaan. Alunperäinen idea oli kotiuttaa sieltä yksi vanha alppiruusu. Toisin kävi, mutta ei haittaa. :)

No niin, lapion ja sekatöörien kanssa suunnattiin tuolle kartanolle katselemaan, mitä kaikkea tontilta löytyy. Olin vähän pettynyt aluella kasvavien kasvien määrään, koska jotenkin ajattelin sieltä löytäväni perennalajia jos toistakin. Kaivettiin sieltä kuitenkin kolme mätästä jotain angervoa, jotka istutin kotona oman ja naapurin pihan väliin viikko sitten ylös kaivetun vanhan unkarinsyreenin tilalle.

Kierettiin tontilla hetki etsien muuta mukaan otettavaa. Kolmen tosi ison ja komean männyn katveesta löydettiin isoja pensaita. Niitäkin piti saada mukaan, mutta harmittelin kun en juuriversoja löytänyt. Pensaat olivat niin isoja ja paksuvartisia, ettei niitä olisi kokonaisia mukaan voinut ottaa. Vähän syrjemmällä oli tuota pensasta vielä yksi puska ja sen juurelta löysinkin versoja, jotka kaivoin ylös. Tuo pensas pääsi kotipihassa tuijan ja neilikkaruusun väliin.

Sitten siirryimme alppiruusun luo. Pian tultiin siihen tulokseen, että ei sitä kyllä voi mukaan ottaa. Korkeutta sillä oli varmaan neljä metriä ja myös rodo oli luonnollisesti villiintynyt ja kasvattanut niin paksut varret, ettei niitä olisi poikki saanu sekatööreillä. Alppiruusun juurella kasvoi kuitenkin jotain, joka näytti liljan piipoilta. Lapioitiin myös tuota tuppo mukaan. Tämä mysteeri, joka itse asiassa kotona tarkemmin tutkittua osottautui miehen mielestä juurikin alppiruusuksi, pääsi kotona tuijan katveeseen.

Sitten tuli tehtyä pieni projekti. ;) Mikä tuo nyt olisi, jonkinlainen kivikkopuutarha ehkä. Oli mikä oli, iso homma siinä oli ja illalla oli ruoto kyllä niin kipeä, että huh! Mutta tuli siitä hieno!

Oli eilen hauska huomata, miten perennapenkin reunassa kasvavat liljat suorastaan silmissä avasivat lehtinuppunsa levälleen. Samoin illalla huomasin amppeleissa olevien orvokkien hujahtaneen eilisen aikana pituutta. Nyt ne jopa näkee amppelista. :D Ihmeitä tuo lämpö saa aikaan. Kun äsken kävin kastelemassa istutuksia ja penkkejä, huomasin perennapenkin toisessa päässä yhden uuden piipon nousseen. En kuollaksenikaan muista, mitä sinne aiemmin keväällä istutin, mutta ainakin yksi sipuli on nyt itänyt. Gladiolukset vaan antavat edelleen odottaa itseään... :/ Myös vaaleanpunainen kesäkukkamix on itänyt tosi hyvin ruukussa. Toivottavasti myös kivipenkin kasvit lähtevät kunnolla kasvuun ja leviämään, kun eilen nakkasin patjarikoille ja maksaruohoille vähän lisää multaa juurille.

Riksun miäs

No niin, nyt mulla on vihdoin selvillä uroksen nimi, jolla Rikki astutettiin! Herra on nimeltään Cisko vom wolfsdrei eck. Mukavan oloinen poika. Tästä pääset tutustumaan molempiin koiriin. Riksu on ollut tänään jotenkin vaisu. Nälkäinen ja vaisu. Joten kaipa se sitten tiine on. :)

Tonnikala sillipurkissa

Nyt tiedän, miltä tonnikalasta tuntuu purkissa: Kävin nimittäin tänään siellä pään magneettikuvauksessa. Ihan hirveä paikka, etenkin jos on yhtään, pientäkään ahtaan paikan ahdistusta. Ja kun se ei kuitenkaan mikään viiden minuutin läpihuutojuttu ole... Voit itse demonstroida magneettikuvaustilanteen vaikkapa seuraavalla tavalla: Taivuttele esim. isosta - siis todella isosta - pahvista putki, jonka suun halkaisija on 60 cm ja pituus pari metriä. Jotta tötterö pysyy kasassa, käytä teippiä kaverina. Tunge korviisi earit ja pyydä jota kuta toista henkilöä asettamaan kasvojesi päälle vaikka muovinen säilytyskori. Kori ei saa olla niin korkea, ettei se mahdu putkeen. Vaihtoehtoisesti voit askarrella vaikka alumiinifoliosta tai ihan vaikka pahvista kasvojesi muotoisen "häkkyrän", jossa on aukot silmille ja suulle.

Kun nämä alkuvalmistelut on suoritettu, asetu jollekin kovalle, lattia käy hyvin, selinmakuullesi. Aseta äsken askartelemasi häkkyrä kasvojesi päälle ja pyydä kaveria auttamaan sinua, kun ujuttaudut putkeen lantiota myöten, pää edellä luonnollisesti. Voit etukäteen pyytää ystävääsi, puolisoasi tai lapsiasi pitämään erilaista meteliä - kolinaa, surinaa, kilkatusta, lonksutusta ym., korviesi juuressa maatessasi lattialle putken sisällä. Ja makaa täysin paikallasi, tuossa metelissä, jota korvatulpat tosin vaimensivat, paikat (etenkin sormet) puutuneina puolisen tuntia niin tiedät, millaista magneettikuvauksessa on - jos sinulla ei ole vielä käsitystä autenttisesta kuvaustilanteesta ja haluat tietää edes suunnilleen, millaista se on.

Itse selvisin tilanteesta, lievää ahtaan paikan kammoa tuntevana, pitämällä silmät tiukasti kiinni, pyrkimällä pitämään verenkierron edes tyydyttävällä tasolla sormissani liikuttelemalla niitä sen verran, minkä pystyin ja "naputtamalla" jalalla koneen pitämien äänten mukaisia rytmejä. :D Nyt sitten odotellaan tuloksia, joista lääkärin pitäisi parin päivän kuluttua soittaa mulle.

Ja sitten muihin aiheisiin. :) Olipa lystikästä huomata tässä yhtenä päivänä, että vielä viime talvena niukin naukin hengissä sinnitellyt traakkipuu on tehnyt uutta kasvua! Kuva tulee ehkä joskus myöhemmin. Myös huonevehka, eli kalla - lempikukkani - on itänyt ja hyvin onkin. Vaaaltavan pitkät tököt on noussut tosi nopeasti sen jälkeen, kun pinnalle pääsivät. Myös onnenapila työntää uutta kasvua joitakin viikkoja sitten istutetuista mukuloista! Jee! Näistäkin laitan kuvaa näkyville myöhemmin, jahka jaksa kuvata nuo. Ulkona harsot on heitetty penkkien päältä sivuun ja penkeissäkin ollaan hengissä. Ne kasvit, jotka istutin sipuleista/mukuloista, eivät vielä ole itäneet, mutta lämpimiä päiviä odotellessa... Vettä on ainakin tullut ihan riittävästi. ;) Kivikkopenkin vuohenjuuret ja värimintut ovat ainakin kasvaneet hurjasti harsonkin alla. Kuin myös perennapenkin liljat. Tässä jo kuumeisesti suunnittelen syksyn istutuksia. :P

Ja sitten PikkuMustuaisen kuulumiset. Lauantaina näin tuon otuksen ehkä surkeimmillaan, mitä koira kerjätessään voi olla. Vaikka se aina kerjääkin, en ole koskaan aiemmin nähnyt sitä sen näköisenä, mille se lauantaina näytti: Silmät oli vähintään teevadin kokoiset ja niiiiiiin anovat. Äsken, kun Riksu makasi sopivasti miehen vieressä sohvalla, pyysin miestäni kokeilemaan mahaa varovasti painellen. Kyllä siellä "jotakin möykkyjä" tuntui, joten kai munkin on vähitellen alettava vain luottaa siihen, että kolmas kerta toden sanoi ja neiti on pieniin päin. Semmottista tällä kertaa.

Näihin tunnelmiin. Heip!

Tyytymättömyyttä ja päivitysuutisia

Milloinkahan sitä olisi tyytyväinen itseensä, tai - kuten tässä tapauksessa - aikaan saannoksiinsa? Löysin eilen LittleB:n blogin, kun etsin netistä jotain. Yllätys oli suuri, kun huomasin tuntevani tai vähintäänkin tietäväni ko. bloggaajan. :D Maailma on pieni. No mutta, takaisin aiheeseen. Eli, pikaisesti vieraillessani LitteleB:n blogissa, totesin omani olevan ihan syvältä ja poikittain....

Joten tässäpä onkin nyt eilisilta ja osittain tämä päivä ja ilta mennyt omaa blogia ruuvatessa. Taas kerran. Tämä blogi on ollut toiminnassa kuukaudenpäivät ja ulkoasua olen muuttanut ja värimaailmaa vaihtanut - no, monta kertaa. Jokohan tämä nyt olisi hyvä...? Mene ja tiedä.

Uudistuneen ulkoasun lisäksi sain liitettyä linkkejä sivuille ja blogeihin, joilla vierailen tai joita seuraan/luen. Linkkilistaltani pääse eri rotuisten koirien kasvattajien sivuille, ihailemaan hienoja nuoren tytön ottamia kuvia, lukemaan sisustusblogia jne. Suosittelen vilkaisemaan. :)

Jee, Suomi pääsi Euroviisujen karsinnasta finaaliin! Hyvä Suomi!

Katselin blogiani vähän "sillä silmällä"... Ja poistin sekä Riksun raskauspäiväkirja -sivun, että Viherpeukalo keskellä kämmentä -sivun. Ne ovat jotenkin turhat. Helpompi on kertoilla ihan uusina blogimerkintöinä Rigulin tiineyden edistymisestä tai peukaloinnistani kasvien parissa. :D

Rikki-tyttösen kuulumisia nyt sen verran, että kasvattajan mielestä tiinehditty on. Itse en oikein vieläkään uskalla toivoa liikoja, kun kaksi pettymystä on jo takana. :/ Neitosen alkuväsymys on ehkä jollain tasolla selätetty, mutta nyt uutena ilmiönä on tullut lelujen haaliminen häkkiin. Ei hyvä ollenkaan! Niinpä takavarikoin lelut Jaden omaa Kongia lukuun ottamatta. Jaa, miksi lelujen jemmaaminen häkkiin ei ole hyvästä? Jos ja oletetaan nyt, että kun tuo otus on tiine, se helposti alkaa hoitaa leluja pentuinaan ja voi täten saada keskenmenon. Eiköhän tuo pärjää ilman lelujakin. :)

Vanhuus ei tule yksin...

Huoh, ei ole helppoa vanheta. Ensinhän mulla oli se pääjuttu. Sitten alkoi krempata polvi, joka haluaa oikutella edelleen. Mutta, jotta tuntee varmasti elävänsä, jämähti vasemman lapaluun alta lihakset tilttiin niin, että haukottelukin sattuu... Toisaalta, kun vähän sattuu ja jomottaa, niin tietääpähän elävänsä. :D

Tänään onkin ollut pientä terraarioprojektia. Pienimmän terran asukas todettiin eilen illalla hengettömäksi, joten boksi tyhjennettiin ja putsattiin tänään ja laitettiin myyntiin. Seuraavana olikin vuorossa tyhjillään olleen, vanhan terraarion kunnostus Viljo-viljakäärmeen uudisasunnoksi. Viljo on poikasena asunut tuossa terraariossa, mutta kun akvaariomme alkoi vajaa vuosi sitten vuotaa, tuli siitä Viljon kämppä.

No, nyt kun olohuonetta komistaa vaaaltava sohva ja kukkapöytäkin on löytänyt vanhan paikkansa uudelleen ikkunan alta, alkoi tila olkkarissa käydä ahtaaksi. Pienen ja keskimmäisen terran osalta oli selvät sävelet; toinen myyntiin ja toiseen asutusta. Mutta mitä tehdä vanhalle akvaariolle? Onneksi akvaristi-naapuri on puhellut haluavansa (joskus) pienen sillipurkkinsa tilalle isomman altaan.

Joten puhelu naapuriin - koska pihan poikki on niin pitkä matka kävellä kysymään, että haluaako hän ostaa tuon purkin. Tai lähinnä ensimmäinen kysymys oli, osaako hän vaihtaa akvaarioon silikonit? :) Hän sanoi osaavansa ainakin lisätä silaria, joten asia oli sillä selvä: Allas muuttaa naapuriin myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Hah, nyt kääntyy taas pääkin, eikä haukottelu satu: Mies kai kyllästyi kuuntelemaan valitustani ja ystävällisesti sitten hieroi hartiani. :) Tekipäs hyvää! Samalla katseltiin, kuinka Viljo mateli pitkin uutta kämppäänsä - ylhäällä ja alhaalla, loisteputken päällä (ja sai sen jo irti kiinnikkeistään), kasvien seassa. Taitaa dude olla tyytyväinen asuntoonsa.

Nyt sitä ei voi enää perua...

Nimittäin ilmoittautumista syksyn 2014 yo-kirjoituksiin! Tänään olen täyttänyt ja allekirjoittanut ilmoittautumislomakkeen, jonka jätin koululla ryhmän ohjaajan lokeroon. Huhhuh... No, eipähän iske kesällä tekemisen puute. :D

Ihan turvallisuussyistä olen kuvasta mustannut yhteystietoni

Nyt se jotenkin konkretisoitui...

Kävin tänään koululla pakollisessa yo-infossa niille opiskelijoille, jotka aikovat aloittaa yo-kirjoitukset nyt keväällä tai ensi syksynä. Minähän ajattelin kirjoitukset aloittaa ensi syksynä äidinkielen kirjoituksilla. Sitten keväällä 2015 olisi vuorossa lyhyt matikka ja syksyllä 2015 englanti ja reaali. Reaalin suhteen mulla on vain ihan pikkuinen ongelma. Nimittäin se, että minkä ihmeen aineen kirjoitan reaalissa? No, onhan tässä vielä 1,5 vuotta aikaa tuota funtsia. ;)

Huomenna olisi tarkoitus käydä koulun ATK-luokassa täyttämässä ja tulostamassa yo-ilmoittautumiskaavake... Joko saa painaa paniikkinappia?! Eihän ne yo-kysymykset mitään rakettitiedettä ole, mutta silti... Eipä kesällä ainakaan tule tekemisen puutetta, kun koira on mammalomalla (ks. Riksun raskauspäiväkirja -sivu) niin on aikaa lukea. Ehkä. Tai sitten ei.

No joo, näillä fiiliksillä mennään nyt.

Kyllä otti pannuun

27.4.
Eilen (tai siis toissa päivänä, eli 25.4.) otti kyllä päähän ja huolella ottikin! Mulle on taidettu pian pari vuotta tehdä hammasremonttia. Remontti ei ole suuren suuri, mitä nyt muutamia reikien paikkauksia ja viisureiden poistoa.

No, viime vuoden marraskuussa mulla oli hammaslääkäriaika kahden viimeisen viisurin poistoon. Kävi kuitenkin niin, että lääkäri oli niin pahasti aikatauluista myöhässä, että ei ehtinyt nykäistä, kuin toisen poistettavista poijes. Antoi mulle uuden ajan, joka oli niinkin pian, kuin 12.5.14.

Tästä päivästä taitaa olla reilu pari viikkoa tuohon 12.5. Koska mulla oli sitä päänsärkyä ja sitä tutkiessaan lääkärit huomasivat pupillieni olevan erikokoiset, laitettiin mulle lähete silmäpolille. Siellä kävin kuluvalla viikolla keskiviikkona tai torstaina. Silmälääkäri tutki tarkasti ja monella tavalla mun silmiä ja näköhermoja ym. ja havaitsi, että oikean silmän näköhermon pään lähellä mulla on luomi. Se on kuitenkin harmiton, mutta lääkäri kehotti seuraamaan parin vuoden välein. Lisäksi lääkäri vertasi näköhermojen päiden kokoa toisiinsa.

Lääkäri halusi kuitenkin lähettää mut silmien/silmänpohjien MRI- eli magneettikuvaukseen. Hän sanoi mulle, että kuukauden sisällä tulee, ymmärsin että, kutsu. Mutta kuinkas kävikään? Kutsu kuvaukseen olikin jo seuraavana päivänä postilaatikossa! Aikani tuohon kuvaukseen on 12.5. (tässä vaiheessa muistelin viisurin poistoajan olevan 15.5.).

Kun sitten pääsin kotiin kalenterin ääreen, tajusin että ei helkkari, molemmat menot on samana päivänä! Ensin yritin muuttaa kuvausaikaa. Osastonsihteeri sanoi, ettei sitä mielellään muuteta, koska on ns. kiireellinen aika. Sihteeri kertoi mulle puhelimessa, että oli juuri antanut ns. tavallisen ajan jollekin, aika meni elokuulle! Ennen tuota puhelua olin vakaasti päättänyt, että en totisesti vaihda hampila-aikaa. Oletin, ettei MRI-kuvauksiin ole jonoja, kun sain omani niin pian - mutta tässä vaiheessa en tiennyt, että kuvaukseni olisi kiireellinen.

No eihän siinä auttanut muu, kuin soittaa hammaslääkärin ajanvaraukseen. Nuori nainen langan toisessa päässä etsi ja etsi, tosi pitkään etsikin, mulle uutta aikaa. Vihdoin hän löysi mulle ajan - niinkin pian, kuin 9.10.!! Ei ole ihmistä ihan hetkeen ottanut yhtä paljon päähän, kuin tuolloin! Jos lääkäri olisi edellisellä kerralla poistanut molemmat suussa olevat viisurit, ei olisi mitään aikataulujen päällekkäisyyksiä! Mutta kun ei... Joten nyt viisurin poisto siirtyy taas puolella vuodella eteen päin...

Silmät kuin pöllöllä (tai nistillä)

No niin, tänä aamuna kärräsin itseni puoli yhdeksäksi sairaalan silmäyksikköön. Ilmottauduin ja istuin odottamaan. Latasin aikani kuluksi e-kirjan puhelimeen ja lueskelin sitä, kunnes silmät alkoivat luppasta. Hirveästi alkoi väsyttää. Sinnittelin ja kitkuttelin väkisin hereillä, mutta lopulta oli pakko nousta ylös ja vähän kävellä. Tein tikusta asiaa ja kävelin vesiautomaatille. Samalla kävin ilmottautumisesta kysymässä, kauankohan pitää vielä päivystävälle silmälääkärille odottaa. Tähän mennessä olin odottanut reilun tunnin. Nainen tiskin takana sanoi, että ei varmaan enää kauan, kun kiiresivullakaan ei näy potilaita.

En tarvinnutkaan kauan enää onneksi odottaa. Lääkäreitä oli huoneessa kaksi (olisikohan toinen ollut kandi) ja he alkoivat mittailla pupillieni kokoja. Saivat sekä hämärässä, että valoisassa tulokseksi millin eron. Sitten laitoin rillit päähän, jotka onneksi otin varuilta kotoa mukaan ja lääkäri alkoi tutkia näköäni samalla tavalla, kuin optikolla tutkitaan. Totesin hetken kuluttua lääkärille olevani sokea kuin pöllö, mutta lääkäri sanoi, että ihan normiarvoissa liikutaan.

Seuraavaksi olikin vuorossa laajentavien tippojen laitto ja n. 10 min. odotus käytävässä. Odotuksen jälkeen lääkäri tutkaili silmiäni tarkkaan samanlaisessa härvelissä, mitä optikolla käytetään - siis se, mihin nojataan leuka ja otsa. Lääkärillä oli jokin lisähärpäke kädessä, koska silmässäni näkyi kirkas, pystypalkin muotoinen valo. Niin siis, lääkäri tutki näköhermojen päitä. Ja tosi tarkkaan tutkikin!

Oikeasta silmästä löysi luomen läheltä näköhermon päätä, mutta se ei kuulemma ole vakavaa, vaikka kehottikin parin vuoden välein seuraamaan sitä silmälääkärillä. Vasenta silmää, jonka pupilla on millin oikeaa suurempi, hän tutki sitten todella tarkkaan. Aloin jo vähän huolestua, mutta lääkäri sanoi vain vertailevansa näköhermojen päitä toisiinsa.

Mitään vakavaa silmistä ei löytynyt, mutta lääkäri laittoi kuitenkin lähetteen johonkin lisätutkimuksiin. Jos en ihan väärin muista, niin johonkin MRI-tutkimuksiin tai jotain. Kun astuin sairaalan ovesta ulos kirkkaaseen aurinkoon, en muutamaan sekuntiin nähnyt mitään! Hieman oli silmät valonarat laajennustippojen takia. Yritin hipsiä pari sataa metriä parkkitalolle niin, että en katsonut mihinkään kirkkaasti auringonvaloa heijastaviin pintoihin. Autoa pystyin kuitenkin ajamaan, kiitos aurinkolasien. :)

Näilläpä mennään. Uutta aikaa silmäpolille odotellessa.

Aamuinen puhelu

Heräsin aamulla puhelimen sointiin. Vastasin, huutelin hetken haloota ja vilkaisin näyttöä uudelleen - soittaa vieläkin! Sitten tajusin vastata puheluun. :D Silmäpolilta soitettiin. Viime viikollahan, kun multa tutkittiin päivystyksessä mahdollista aivoverenvuotoa, lääkäri huomasi pupillieni olevan eri kokoiset. Kun torstaina kävin vielä uusissa pään tt-kuvissa ja selkäydinpunktiossa, lääkäri laittoi JKL:n ja Kuopion neurokirurgien suosituksesta lähetteen silmäpolille.

Ja siis aamulla sieltä soitettiin. Huomenna päivystävä silmälääkäri katsoo alustavasti silmiäni. Näin kerrottiin. Kysyttiin vielä, että pääsenkö paikalle klo 8.30. Lupasin tulla. Hitto, taas pitää herätä ennen kukon laulua, että ehtii ajaa halki aamuruuhkaisen kaupungin, etsiä autolle parkkipaikan ja etsiä vielä se silmäpolikin.

Että semmosta. Huomenna olen tämänkin asian suhteen ehkä hieman viisaampi. Kasvisivu on muuten taas päivitetty.

Kasvisivu päivitetty

Viherpeukalo keskellä kämmentä -sivulle on päivitetty uutta tekstiä kuvien kera.

Päivitystä

Riksun raskauspäiväkirjaan ja kasvissivulle päivitelty vähän juttuja. Ei mitään suurta, mutta jotain uutta kuitenkin. :)

Ei vara venettä kaada

Sain iltapäivällä puhelun eiliseltä lääkäriltä. Hän oli ollut yhteyksissä KYSin neurologeihin ja kai -kirurgeihinkin. Kuopiolaiset liäkärit olivat olleet sitä mieltä, että pitäisi tutkia lisää. Niinpä siis käsky kävi saapua sairaalaan neurologian päivystykseen. Sinne siis luottavaisin mielin, koska lääkärikään ei antanut aihetta huoleen, mutta haluttiin silti vielä varmistaa.

Taas otettiin verenpaine, lämpö sekä uusittiin pään tt-kuva ja likvornäyte. Lääkäri sai aiheutettua mulle aika jämäkän "sähköiskun" likvornäytettä ottaessaan - ilmeisesti neula osui johonkin hermoon, kun melkoinen säväri tuntui pakaran ja jalan "liitoskohdassa". :D Nyt huvittaa, mutta tunne ei todellakaan ollut kiva. Tulin sitten kysyneeksi lääkäriltä, että mikähän mahtaa olla epäily, mitä tutkitaan? Lääkärin vastaus sai kyllä pelon hiipimään mieleen - epäily oli lukinkalvon alainen verenvuoto... Aivoverenvuoto siis.

Sekavin fiiliksin jäin odottelemaan tuloksia viestitellen väliaikatietoja sisaruksille ja miehelle. Pään tt-kuvien tulokset tulivat, eikä niissä näkynyt onneksi edelleenkään mitään muutoksia, jotka olisivat viitanneet tuohon em. verenvuotoon, veritulppaan tai aneurysmaan. Sitten oli vielä odotettava likvortulokset. Niistä katsottiin jokin juttu, joka olisi kuulemma pitänyt tutkia jo toissa iltana. Ja sen tuloksen valmistuminen kestää pari päivää... Että kai mulle sitten vielä sekin tulos soitetaan.

No mutta takaisin likvoriin. Lääkäri tuli kertomaan, että sekin oli puhdas! Kolme punasolua oli löytynyt, eli kaikki ok. Lääkäri konsultoi tämän päivällä mulle soittaneen lääkärin ohjeen mukaan vielä kuitenkin paikallista sekä KYSin päivystävää neurokirurgia. Kirurgit olivat sitä mieltä, että hoitava lääkäri voi kotiuttaa mut turvallisesti, koska näin perusteelliset tutkimukset on tehty eikä mitään viitettä aivoverenkiertoperäiseen ongelmaan löytynyt.

Kirurgit olivat kehottaneet vielä tätä lääkäriä laittamaan lähetteen silmäpolille, koska näiden tutkimusten aikana huomattiin, että mun pupillat on erikokoiset. Ja kun katsoin kotona tarkasti peilistä, niin toden totta! Vasen on suurempi, kuin oikea. Eli kutsua silmälääkäriin odotellessa. Alaselkä on jonniin verran hellää kaikesta tökkimisestä ja päätä jomottaa aavistuksen verran, mutta ei kuitenkaan niin paljon edes, että pitäisi särkylääkettä ottaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. :) Pääasia, ettei mitään vakavaa löytynyt vaikka tosi perusteellisesti tutkittiin.

Terveisiä sairaalasta

Jotenkin nämä keväät koituvat aina meikäläisen kohtaloksi. Joku varmaan muistaakin, kun kolme vuotta sitten vietin vapun keuhkokuumeen kourissa terveyskeskuksen vuodeosastolla? Ja kaksi vuotta sittenhän onnistuin katkomaan nilkkani ja taas oli sairaalareissu edessä - huhtikuun lopulla.

Kaikki alkoi eilen illalla, kun tein lähtöä kouluun. Kävin ennen lähtöä vessassa, jossa ihan yks kaks iski aivan järkyttävä, sykkivä päänsärky. Kipu oli jotain sanoin kuvaamattoman kamalaa! En pystynyt kuin valittamaan ja pitämään päästä kaksin käsin kiinni. Ensimmäinen ajatus oli se, että nytkö losahtaa verisuoni päässä. Kun kipu hieman hellitti, jätti se jälkeensä otsa- ja niskakivun ja tuskan hien. Sanoin miehelle, että soittaa päivystykseen ja hän teki työtä käskettyä.

Päivystyksestä kyseltiin kaikenlaista, kuten roikkuuko jompi kumpi puoli kasvoista, näkyykö sahalaitakuviota, puutuuko mikään paikka, onko huono olo jne. Mitään noista edellä mainituista mulla ei ollut, ainoastaan se helvetillinen päänsärky. Mies sai ohjeet antaa mulle särkylääkettä ja jos se ei tunnin aikana auta, kävi käsky tulla päivystykseen vaikka ambulanssilla. Niinpä huitaisin sisuksiin tonnisen Panadolin ja jäin ootolle.

Kuten arvata saattoi, eihän siitä Panadolista ollut mitään hyötyä! Ambulanssilla en päivystykseen lähtenyt, vaan hätyytin naapurin kyytimään. Triageen ei mua ennen ollut onneksi, kuin kaksi joista toinen oli jo triage-hoitajan luona. Kun pääsin hoitajan arvioitavaksi, kyseli hän kaiken maailman perussetit, kuten kivun asteen, jos 0 on "ei kipua" ja 10 "suurin mahdollinen kuvittelevani kipu", jota vertaan aina synnytyskipuihin (koska se on suurin ikinä tuntemani kipu). Tuossa vaiheessa luokittelin kivun määräksi 4 tai 5, mutta mainitsin kyllä triage-hoitajalle, että alkaessa kipu oli varmasti 11.

Siitä matka jatkui terveyskeskusten yhteispäivystykseen ja pääsinkin melkein saman tien pötkölleni. Hoitaja mittasi verenpaineet, -sokerin, kuumeen, kyseli ja tunnusteli. Hetken sitten odotin lääkäriä, joka tutki hoitajan antamat tiedot, kyseli vähän lisää ja totesi sitten passittavansa mut neurologian päivystykseen. Siellä sain taas lauman ihmisiä häärimään ympärilleni. Labran täti tuli ottamaan verikokeita ja hoitaja viritteli mut kiinni koneeseen, joka mittasi happisaturaatiota ja verenpainetta. Lisäksi otettiin EKG. Niin ja laitettiin kanyyli käsivarteen (on muuten oikeasti hyvä paikka kanyylille!). Lääkäri kävi jutulla ja sanoi lähettävänsä mut pään tietokonekuvaukseen sekä kaulan suonien varjoainekuviin.

Hetken kuluttua mut kärrättiin sängyllä paikkaan X, eli tuonne kuvauksiin. Koska olin luopunut jo paidasta verikokeiden ottamisen yhteydessä ja saanut hoitajalta päälleni peiton, täällä piti riisua myös rintsikat niiden sisältämien hakasten vuoksi. Kuvaaminen oli ihan läpihuutojuttu. Makasin laverilla, joka liikkui edes takaisin ison, ikään kuin renkaan sisään ja pään kohdalla pyöri hurjaa vauhtia joku juttu, siis siinä renkaassa. Sitten "ohjaamosta" kerrottiin, että ruiskuttavat varjoainetta, saattaa tuntua vähän lämpimältä.

"Vähän lämpimältä" oli allekirjoittaneen kohdalla lievä ilmaisu! Ilmeisesti jokainen reagoi yksilöllisesti siihen aineeseen, mutta mulla oli hetken tunne, että koko torso on tulessa. Mutta tunne ei tosiaan kauan kestänyt, oli vaan aika villi kokemus tuokin. Sitten pääsin takaisin päivystyksen tiloihin ja taas odoteltiin. Lisää kokeita ja tutkimuksia tarvittiin, koska pääsärky oli ja pysyi, vaikkakin helpotti makuulla ollessa. Seuraavaksi oli edessä likvor, eli selkäydinnesteen näytteen otto...

Istuin sängyn reunalla, selkä mahdollisimman pyöreänä ja lääkäri työnsi neulan jonnekin selkänikamien väliin, jotta hoitaja pääsi ottamaan tuota nestettä. Ei se varsinaisesti sattunut, tietysti neula pisti vähän, mutta ei se mitenkään kivallekaan tuntunut. Etenkin, kun lääkäri liikutti neulaa, se teki aika häijyä. Likvornäytteen tuloksia piti odotella reilu tunti. Otsa- ja niskasärky oli jotain jäätävää, johtuen istumisesta, mutta onneksi sain - ensimmäisen kerran koko illan aikana - särkylääkettä.

Tuosta likvorista etsittiin siis mikroskoopilla punasoluja. Punasolut selkäydinnesteessä viittaavat aivoverenvuotoon, minkä oireisiin kuuluu juurikin nopeasti alkanut, kova päänsärky. Niinpä niin, etsittiin siis aivoverenvuotoa, -veritulppaa tai pullistumaa suonessa. Täytyy myöntää, että aina kun oli odotteluaikaa, tuli siinä mietiskeltyä yhtä ja toista. Moni asia sai ihan uuden merkityksen, päälimmäisenä tietysti itse elämä. No mutta, tulokset tulivat ja olivat hyvät. 250 punasolua, alle 1000 on ihan normaalia, koska pistettäessä nesteeseen tulee aina vähän verta. Varmuuden vuoksi lääkäri otti mut osastolle yöksi.

Pääsin huoneeseen ehkä n. puoli 2 yöllä. Olin ihan poikki, vähän torkkunut jo päivystyksenkin puolella, syönyt en ollut sitten iltapäivän jälkeen ja suukin oli kuiva, kuin rekkamiehen rukkanen. Tarjosi se hoitaja mulle jotain syötävää, mutta halusin vain päästä nukkumaan. Kolme tuntia nukuin ja sitten heräsin johonkin. Nousin varovasti, oloa tunnustellen, ylös ja kävin huussissa. Ei pääsärkyä... Seuraavan kerran heräsin puolen seitsemän aikoihin, kun yökkö kävi vielä mittaamassa lämpöä ja verenpainetta.

Päivä meni pötkötellessä ja välillä ihan nukkuessakin, osastolla. Lääkäri, joka käsittääkseni oli neurologi, pyysi konsultaatioapua kollegoiltaan KYSistä. Lekuri oli myös vähän sitä mieltä, että likvornäyte oli otettu ehkä ns. liian pian oireiden alkamisesta, mutta halusi kuitenkin saada mielipiteen kuopiolaisilta. Pari tuntia siinä vierähti odotellessa tuomiota. No, KYSin lääkäritkään eivät olleet löytäneet kuvista mitään poikkeavaa - ei vuotoja, pullistumia, tukoksia tms., ja sain lääkäriltä luvan lähteä kotiin. KYSin kolleegio tutkii matskuja vielä huomenna isommalla porukalla ja lääkäri soittelee sitten mulle päin.

Näillä mennään, kipu on enää korkeintaan pienen pientä jomotusta, joka häipyy kyllä Buranalla. Toivotaaan, ettei kuopiolaisetkaan tee mitään löydöksiä ja kivun syy oli jokin muu, kuin vakava aivoperäinen juttu.

Aloittakaamme alusta...

Hejssan alla!
Aikoinaan pidin blogia ja tänään tuli mieleeni, pitäisikö bloggaaminen aloittaa uudelleen. Tuumasta toimeen. Yritin jäljittää vanhaa blogiani ja sähköpostini syövereistä löysin kun löysinkin tallennetun viestin, joka sisälsi blogini osoitteen salasanoineen kaikkineen. Vaan sepä ei enää toiminutkaan! Linkki vei jonnekin ihan muualle, minne piti. No, uusi blogi piti sitten luoda ja mikäs sen kätevämpää, kuin blogger.

Kun vanhan blogini nimi oli muistaakseni Kuntoilua ja koiruuksia ajattelin tämän blogin nimeksi jotain kuvaavampaa. Kuntoilu on tällä kertaa vaihtunut viherkasveihin sisällä ynnä kukkiin ja yrtteihin, siis niihin joita voi kasvattaa kesällä ulkona. Muutenkin olen innostunut pihanhoidosta ja tuolle suuren suurelle takapihalle on tulevalle kesälle suunniteltu yhtä ja toista. Siitäpä siis juontaa juurensa blogini nimen ensimmäinen osa Kasviksia. Hurtathan ovat edelleen ja pysyvät. Vähentyneet tai lisääntyneet eivät tässä huushollissa ole, joten olkoon loppuosa nimestä sitten tuttu ja turvallinen koiruuksia.

Mikä sai aloittamaan bloggaamisen uudelleen? Ajatus syntyi, kun tänään ajelin koira takakontissa kohti jälkipeltoja. Vesisateessa luonnollisesti. Olisihan se mukavaa kirjoitella vaikka vain ihan omaksi iloksi ns. päiväkirjaa tuosta koiraharrastuksesta. Edellinen blogi sisälsi jonniin verran myös jännittävää odotusta, olihan Rikki-neiti käynyt miehelässä. Odotukset päättyivät pettymykseen neidon osoittauduttua tyhjäksi. No mutta! Neiti on käynyt jälleen miehissä ja taas on jonkin asteiset odotukset. Joten aletaanpa seurata tätä raskautta tässä blogissa.

Tässä blogissa pääset siis seuraamaan, miten viherkasvikseni kukoistavat (todennäköisempää kyllä on, että kuolevat), kuinka takapihan pintaremontti edistyy (varmaankin jää toteuttamatta), mitä kuuluu rakkaudella kylvämilleni ja hoivaamilleni, lukuisille taimille (nehän päätyvät biojätteeseen) tai miten LittleBlackien tiineys etenee (no tyhjähän se on). Jos omaat taidon, voit rivien välistä selvästi lukea perheemme edesottamuksia, meikäläisen opiskelujen etenemistä ja kaikkea muuta tylsää.

No niin tai näin - toivottavasti viihdyt!